taidefestivaali Hippalot 31.7.–3.8.2008 Hämeenlinnan Verkatehtaan alueella
Suomen NuorisoSirkusliitto ry järjestää yhteistyössä Lasten ja Nuorten kulttuurikeskus ARXin kanssa taidefestivaali Hippaloiden aikana 30.7 - 3.8.2008 sirkusesiintymisen leirin Hämeenlinnassa. Osallistujat ovat nuoria sirkusharrastajia norjalaisesta lastensirkus KULTAsta ja Hämeenlinnan Sirkuskoulu ARXista. Kyseessä on intensiivinen esiintymistaidon leiri, jolla testataan aivan uudenlaista esiintymistaitojen ja improvisaatiokyvyn kehittämiseen tähtäävää metodia. Ohjelmasta ja koulutussisällöstä vastaa liiton puheenjohtaja Mette Ylikorva. Leiri tähtää siihen, että jatkossa rajoja rikkovaa ja yksilön omaa taiteellista kehitystä tukevaa leiritoimintaa olisi teknisten leirisisältöjen lisäksi tarjolla kaikille halukkaille.
Hippaloiden ohjelma koostuu sekä kotimaisista että kansainvälisistä vierailuista. Monitaiteellisen lastenfestivaalin teema vuonna 2008 rakentuu sirkuksen ympärille ollen näin luonteva ja mielenkiintoinen tapahtumapaikka sirkusleirille. Neljän päivän aikana Hippaloilla nähdään sirkuksen lisäksi monipuolisesti teatteria, elokuvia, musiikkia, tanssia, kirjallisuutta, työpajoja sekä näyttelyitä.

Suomen NuorisoSirkusliitto
Meritullinkatu 33, 00170 Helsinki
snslfi[at]gmail.com
päivitetty
19.05.2008
